Minimitalletus 5e

Kirjoittanut: Rami Korhonen

Olet varmasti huomannut nettikasinolle rekisteröityessäsi ja tehdessäsi ensitalletusta, että kasinoilla on käytössään minimitalletus. Minimitalletussummissa voi olla isojakin eroja eri nettikasinoiden välillä. Moni pelaaja pitää kasinoista, joihin voi tehdä mahdollisimman pienen talletuksen. Saattaa tosin kuulostaa siltä, että tällaisessa hommassa ei ole mitään järkeä, sillä eihän pienellä talletuksella voi saada paljon voittoja aikaiseksi. Asia ei kuitenkaan ole näin mustavalkoinen, sillä koskaan ei tiedä, milloin parhaat voitot napsahtavat omalle kohdalle.

Minimitalletus antaa pelaajalle mahdollisuuden testata kasinoa tai uutta peliä, joten se saattaa olla hyvä tapa saada oma pelaaminen alkuun. Lisäksi talletusbonus saattaa tuoda pelikassaan vähän lisää puhtia pienen talletuksen yhteydessä.

Todella pienet, kuten vaikkapa 5 euron talletukset, ovat vähän harvinaisempia uudempi nettikasinoilla, mutta kympillä tai parilla pääsee usein tekemään pienimmän mahdollisen talletuksen. 10 ja 20 euron minimitalletus on kasinoilla siis melko yleisiä. Joka tapauksessa pienenkin talletuksen pääsee tekemään kaikilla rahansiirtomenetelmillä – niitä eivät siis koske mitenkään erikoiset talletussäännöt. Pienimmän talletuksen määrä riippuu aina kasinosta, ja tämä on aina määritelty kasinon säännöissä ja ehdoissa.

Pienimmät minimitalletukset 2024:

  • Talletusbonus
    100%/300€ + 100 ik
    Slots Poker Blackjack Roulette
    Hienosti toimiva Rootzin sivusto Hyvä bonus kevyellä kierrätyksellä Yli 3000 peliä 60 valmistajalta Erikoisuutena striimaussessiot Erinomainen lokalisointi ja asiakaspalvelu Eta-alueen veroedut VIP-pelaajille jopa 20% käteispalautus
    Spinz Casino
    9/ 10
    Pelaa
  • Talletusbonus
    100% / 500 € + 200ik
    Slots Poker Blackjack Roulette
    Rootzin upea kasinoalusta Vauhdikas teema Laadukas ja monipuolinen pelivalikoima
    Wildz
    8/ 10
    Pelaa
  • Talletusbonus
    Ei Bonusta
    Slots Poker Blackjack Roulette
    Bitcoin casino Talletus, pelaaminen ja nosto Bitcoineilla Rekisteröinti saatavana Facebookin kautta
    Bitcasino
    8/ 10
    Pelaa
  • Talletusbonus
    Ei Bonusta
    Slots Poker Blackjack Roulette
    Pelaaminen ilman rekisteröintiä Suuri pelivalikoima ja 120 tuottajaa Nopeat kotiutukset
    Huikee kasino
    6/ 10
    Pelaa
  • Talletusbonus
    10%:n Cashback
    Slots Poker Blackjack Roulette
    Tyylikäs ulkoasu ja erinomainen käytettävyys Jättimäinen, yli 1000 pelin valikoima parhaita kasinopelejä Ei vaadi rekisteröintiä, voit tunnistautua pankkitunnuksilla
    Dreamz
    9/ 10
    Pelaa
  • Talletusbonus
    100% / 100 €
    Slots Poker Blackjack Roulette
    Viimeisen päälle tyylikäs ulkoasu ja loistava käytettävyys Huolella valittu valikoima parhaita kasinopelejä Suomenkielinen sivusto, ystävällinen asiakaspalvelu & verovapaat voitot
    21.com
    9/ 10
    Pelaa
  • Talletusbonus
    100%/300€ + 100 ik
    Slots Poker Blackjack Roulette
    Näyttävä teema Hyvä ensitalletusbonus Paljon maksuvaihtoehtoja Ympärivuorokautinen asiakaspalvelu Uskollisuusohjelma Hyvä peliaula The Hoff Verovapaat voitot
    Wheelz Casino
    9/ 10
    Pelaa
  • Talletusbonus
    100% / 500 €
    Slots Poker Blackjack Roulette
    Ei rekisteröintiä ja salamannopeat voitonmaksut Suuri määrä kasinopelejä Paljon bonuksia ja muita etuja
    Rabona Casino
    9/ 10
    Pelaa
  • Talletusbonus
    100%/200€ + 100 ik
    Slots Poker Blackjack Roulette
    Rootzin erinomainen alusta 100 ilmaiskierrosta 1 eurolla Todella laadukas pelivalikoima
    Caxino Casino
    7/ 10
    Pelaa
  • Talletusbonus
    Ei Bonusta
    Slots Poker Blackjack Roulette
    kasino ilman rekisteröitymistä Nopeat ja turvalliset kotiutukset Trustlyllä
    Nitro Casino
    7/ 10
    Pelaa

Kasinot, joissa minimitalletus 5e

  • Talletusbonus 100%/200€ + 100 ik
    Pelityypit
    Slots Poker Blackjack Roulette
    7/ 10
    Pelaa
  • Talletusbonus 100% / 500 € +200ik
    Pelityypit
    Slots Poker Blackjack Roulette
    8/ 10
    Pelaa
  • Talletusbonus 3500€ + 200 ik
    Pelityypit
    Slots Poker Blackjack Roulette
    9/ 10
    Pelaa

Minimitalletus 5e: Onnistuuko tämä kaikilla kasinoilla?

Useimmiten kasinoilla on minimitalletus 10e – 20e, mutta yhä useampi sivusto tarjoaa pienempiä vaihtoehtoja, kuten minimitalletus 1e tai minimitalletus 5e. Valitettavasti tuohon junaan ei ole vielä kovinkaan moni casino hypännyt, eli näin pieni minimitalletus ei onnistu vielä läheskään jokaisella kasinosivustolla. Meidän sivuiltamme voi onneksi löytää markkinoiden parhaat minimitalletus 5e kasinot!

Miksi minimitalletus kannattaa?

Minimitalletus kannattaa esimerkiksi silloin, kun pelaaja ei ole aivan varma, haluaako hän pelata kyseisellä kasinolla. Kyseessä saattaa olla uusi tai vieras kasino, ja kuten mainittu, pieni ensitalletus antaa pelaajalle hyvän mahdollisuuden kokeilla kasino ilman suurta riskiä.

Alussa kaikki eivät välttämättä halua tallettaa kasinolle suuria summia, joten kasinon voi olla kannattavaa tarjota myös mahdollisuus tallettaa pienempiä summia. Sitä paitsi, pienilläkin summilla pelaajalla on mahdollisuus tehdä suuriakin voittoja. Tämä ei ole mitenkään poissuljettu tekijä. Jos pelaaja tekee heti voittoja, voi jopa 10 euron suuruisella panoksella pelata pitkäänkin. Pelaaja pääsee myös tutustumaan monipuolisesti kasinon pelitarjontaan ja suosittuihin kasinopeleihin.

Minimitalletusta voidaan suosia siis etenkin silloin, kun halutaan varmistua siitä, että kyseessä on varmasti hyvä ja laadukas nettikasino. Kun tämä on varmistettu, niin moni pelaaja tekee sen jälkeen isomman talletuksen jatkaakseen pelaamista. Mitään pahaa tällaisessa kasinon kokeilemisessa ei ole. Jos pelaaja ei jostain syytä pidä kasinosta tai se ei sovi hänen mieltymyksiinsä, rahallinen menetys on joko pieni tai täysin olematon, varsinkin jos samalla tehdään voittoja.

Onnistuuko minimitalletus aina?

Yleisesti ottaen kasinoiden välillä voi olla suuriakin eroja siinä, minkä kokoinen minimitalletus niillä vaaditaan. Joten jos etsit pieniä minimitalletuksia, kannattaa kasinoita vertailla. Näin voi löytyä vaikka 1 euron talletus casino. Minimitalletus kasinolle on eri asia kuin minimitalletus bonuksen lunastukseen — tämä on hyvä pitää mielessä.

  • Minimitalletus bonuksen lunastamiseen: Vaikka kasinolla olisikin tarjolla erillinen minimitalletus, niin joskus saattaa olla niin, että esimerkiksi bonuksien lunastamisen yhteydessä pelaajan on pakko tehdä kasinolla vähän suurempi talletus. Yleensä tämä summa on kuitenkin 20 euron paikkeilla, mutta joskus pienin mahdollinen talletus bonuksen yhteydessä saattaa nousta jopa 50 euroon. Tällöin kannattaa pohtia, onko bonus sen arvoinen. Mutta jos kyseessä on kattava bonus, niin talletus kannattaa tehdä. Tällöin pelaaja saa moninkertaisen edun verrattuna alkuperäisen talletuksen määrään. Toisinaan myös bonuksien kohdalla pelaaja selviää pienellä talletuksella kuten 10 eurolla – tämäkään ei ole mitenkään tavatonta. Riittääkö 5 euron minimitalletus myös vaikkapa tervetulobonuksen lunastamiseen? 5 euron minimitalletus voi löytyä monenlaisilta kasinoilta. Pieni minimitalletus voi olla perinteisten kasinoiden lisäksi myös kasinoilla ilman rekisteröitymistä.
  • Talletusvapaa bonus: Markkinoilla on nykyään jopa talletusvapaita bonuksia, joissa pelaaja saa bonuksen ilman talletusta. Nämä ovat pelaajan kannalta niin huippuhyviä bonuksia, että ne kannattaa lunastaa aina kuin sellaisen sattuu löytämään.
  • Bonuksiin liittyvät ehdot: Kasinoiden minimitalletus ei ole kuitenkaan ainoa asia, johon kannattaa kiinnittää huomiota. Jos kasinolla on jaossa bonuksia, tarkka kasinopelaaja vertailee totta kai aina myös bonusehtoja. Minimitalletus bonusehto määrittelee tietenkin sen summan, mikä sinun on ainakin talletetteva päästäksi kiinni bonukseen, mutta ehdoissa kannattaa kiinnittää huomiota myös kierrätysvaatimukseen, panos- ja voittorajaan ja aikarajoitukseen.
  • Asiakaspalvelu: Muista myös, että jos sinulla tulee talletuksen – tai minkä tahansa muunkin asian kanssa – ongelmia, voit olla aina yhteydessä kasinon asiakaspalveluun. Asiakaspalvelijat auttavat kysymyksissä oli kyseessä sitten 5 euron tai 5 000 euron talletus. Osalla nettikasinoista asiakastuki palvelee tiettyinä aikoina, mutta monilla kasinoilla asiakaspalvelu on avoinna 24/7 eli apua on saatavilla mihin vuorokauden aikaan tahansa. Monilla kasinoilla palvelua saa myös suomeksi, mutta jos asia on sinulle merkityksellinen, kannattaa tämäkin asia tarkistaa etukäteen. Yleensä yhteydenotto asiakaspalveluun onnistuu ainakin sähköpostitse ja live-chatissa. Osalla kasinoita asiakaspalveluun saa yhteyden myös puhelimitse, vaikkakin yhä useampi nettikasino on luopunut puhelimitse annettavasta tuesta.
  • Kasinot ilman rekisteröitymistä: Jos olet aloitteleva kasinopelaaja ja sinua mietityttää, miten talletukset ja kotiutukset onnistuvat, kannattaa pitää mielessä myös kasinot ilman rekisteröitymistä. Niillä talletusten ja kotiutusten teko on vieläkin helpompaa kuin perinteisillä kasinoilla. Tarvitset ainoastaan nettipankkitunnukset, joilla vahvistat rahansiirrot. Pelatessasi rekisteröitymisvapaalla kasinolla pääset aloittamaan pelaamisen saman tein, kun sinun ei tarvitse täytellä rekisteröitymislomakkeita.

Minimitalletus kasinot

Jokainen kasinosivusto sinänsä on minimitalletus casino, sillä jokaisella on omat minimitalletusvaatimuksensa, mutta nyt kuitenkin tarkoitetaan enemmän niitä pienemmällä budjetilla pelaamisen mahdollistavia kasinoita. Näilläkään kasinoilla minimitalletus ei ole aina sama, vaan se voi vaihdella 1-10 euron väliltä kasinosta riippuen. Millaisia nämä minimitalletus kasinot sitten oikein ovat? Tässä hieman lisäinfoa niihin liittyen:

Minimitalletus 1 euroa

Minimitalletus 1e on kasino, jolla on mahdollisuus pelata oikeasti todella pienen budjetin voimin. Pelaamisesta ei hirveästi ehdi nauttia, jos voittoja ei satu kohdalle, eikä bonuksistakaan oikein päästä nauttimaan. 1 eurolla saa kuitenkin jo jonkinlaisen käsityksen siitä, millaista nettikasinoilla pelaaminen on. Kuten arvata saattaa, eivät minimitalletus 1e kasinot ole kovinkaan yleisiä.

Minimitalletus 5 euroa

Markkinoilla on tarjolla jo yllättävänkin monta kasinosivustoa, joiden parissa minimitalletus 5e toimii. 5 eurolla on pääsee oikeasti jo kokemaan hyvin monipuoliset pelihetket, ja mahdollisesti isompia voittojakin on saatavilla isomman panoksen ansiosta. Ja jos hyvin käy, niin käsiin voi tarttua myös pieniä bonuksia. Casino minimitalletus 5e yleistyy kovaa vauhtia – loistavaa!

Minimitalletus 10 euroa

Useimmilla nykypäivän nettikasinoilla toimii jo minimitalletus 10e ja sen avulla päästäänkin jo kokemaan kasinoiden anti koko komeudessaan. 10 euroa voi tallettaa usealla eri maksutavalla, sillä pääsee kokeilemaan hyvin monia eri pelejä ja panostuksia, ja pelikassaan saa mukaan jo melko isonkin kasan bonuksia. Minimitalletus 10e casinot ovat näistä kaikista ehdottomasti yleisimpiä.

Minimitalletus 5e ja kasinobonukset

Olipa tarjolla sitten ilmaiskierroksia, bonusrahaa tai perinteinen tervetulotarjous, niin lähes aina minimitalletusvaatimus on noin 10-20 euroa. Ja jos puhutaan High roller -bonuksista, niin silloin talletusehto on vielä suurempi. Jos siis valitsee minimitalletus kasinot, niin isoja ja rahakkaita bonuksia ei kannata odotella.

Joskus netissä tulee kuitenkin etuja, joissa bonus kasvaa sitä mukaa, kun talletus kasvaa. Näihin voi päästä käsiksi jopa 5 eurolla ja onhan markkinoilla aika ajoin myös ihan tavallisia kasinobonuksia, joissa on pienempi minimitalletusehto.

Totta kai tässä vaiheessa täytyy myös ottaa huomioon bonukset ilman talletusta, joiden lunastamiseen ei vaadita lainkaan rahaa. Niistäkin pääsee siis nautiskelemaan, vaikka pelibudjetti olisi vain 5 euroa.

Minimitalletus 5e vedonlyöntiin

Olivatpa kyseessä tavalliset kasinot tai minimitalletus kasinot, niin yleisesti ottaen voidaan sanoa, että painotus pelivalikoiman ja bonusten suhteen on kolikkopeleissä. Ne ovat suosituimpia ja viihdyttävimpiä pelejä omien erikoistoimintojensa ja helppoutensa ansiosta. Internetin ihmeellisestä maailmasta löytyy kuitenkin myös usea sellainen casino minimitalletus 5e, joka on panostanut vedonlyöntiinkin.

Tällainen minimitalletus casino tarjoaakin oikein loistavat puitteet vedonlyöntiin, sillä tarjolla on monia eri urheilulajeja sekä mahdollisesti myös virtuaaliurheilua ja E-urheilua. Ja betsaaminen on siitä hyvä, että viidelläkin eurolla voi oikeasti kasvattaa omaa saldoa hyvinkin nopealla tahdilla. Vedonlyönnin parissa 5 euroa voi oikeasti viedä jo todella pitkälle, kunhan vain löytyy jonkin verran tuuria ja pelisilmää!

Voittoja minimitalletuksella?

Kuten sanottu, ei ole mitään syytä, miksi minimitalletuksella ei voitaisi tehdä myös voittoja. Joskus todella pienillä talletuksilla on tehty jopa todella suuria voittoja. Näin on todellisuudessa myös tapahtunut: menneinä vuosina Mega Fortune pelistä on voitettu lähes 20 miljoonan euron jättipotti pienellä 0,25 euron panoksella. Vaikkapa pienellä 10 euron panoksella tämä tarkoittaa yhteensä 40 kierrosta. Minimitalletus voi siis tehdä pelaajasta miljonäärin siinä missä suuremmatkin talletukset. Vaikka toki suurempien talletusten kohdalla riittää enemmän pelattavaa, ja samalla pelaajalla on mahdollisuus tehdä myös enemmän voittoja. Onni voi potkaista pelaajaa milloin vain, myös pienien talletusten kohdalla.

Millaisia pelejä pienellä talletuksella kannattaa pelata?

Pienellä talletuksella kannattaa pelata sellaisia pelejä, joissa on isot palautusprosentit – tämä tarkoittaa aina enemmän mahdollisuuksia tehdä voittoja. On toki hyvä huomata, että palautusprosentti eli RTP lasketaan aina pitkällä aikavälillä, joten luku ei välttämättä vielä kerro siitä, miten hyvin voittoja osuu kohdalle yksittäisessä pelisessiossa. RTP on toki hyvä tunnusluku, johon kannattaa aina kiinnittää huomiota, oli sitten kyseessä minimitalletus 5e tai isompi talletus. Mitä lähempänä luku on sataa, sitä parempi asia pelaajan kannalta. Pöytäpeleissä käytetään usein RTP:n sijaan lukua, joka kuvaa niin sanottua talon etua. Tätä lukua tarkasteltaessa tilanne on päinvastainen: mitä pienempi talon etu on, sitä parempi pelaajille.

Toinen asia, johon peliä valitessa voi olla järkevää kiinnittää huomiota, on sen volatiliteetti. Korkean volatiliteetin peleissä voittoja osuu kohdalle harvemmin, mutta ne ovat silloin keskimääräistä suurempia. Matalan volatiliteetin peleissä asia on juuri päinvastoin. Voittoja napsahtelee useammin, mutta ne ovat pienempiä. Monet pitävät juuri matalan tai keskitason volatiliteetin peleistä, sillä jos voittoja joutuu odottamaan kovin pitkään, voi se käydä varsin turhauttavaksi. Näin voi olla tilanne myös silloin, kun sinulla on käytössä vain pieni, esimerkiksi 5 euron minimitalletus, ja huomaat pelikassasi vain hupenevan ilman voiton voittoa. Siksi voikin olla järkevää käyttää minimitalletus 5e matalan volatiliteetin peleihin. Tietoa pelien palautusprosenteista sekä niiden volatiliteetista löytää esimerkiksi kasinopeliarvosteluista. Niitä on luettavissa muun muassa meidän sivustollamme.

Kannattaa myös huomata, että peliä kannattaa välissä vaihtaa, eikä pelata koko talletussummaa yhteen peliin. Myös tämä parantaa pelaajan voittomahdollisuuksia. Jos pelaa samaa peliä liian kauan, voi oma keskittyminen herpaantua, ja vaihtelu ainakin lisää pelaamisen mielenkiintoisuutta. Toki valinta on aina sinun. Joskus hyvä kikka vaihtaa peliä on heti sen jälkeen, kun pelaaja on päässyt kolikkopelissä bonuspeliin. Kolikkopelit ovat joka tapauksessa parhaita pelejä silloin, kun pelataan pienillä summilla. Niissä pääsee pelaamaan pienillä panoksilla, ja pienelläkin talletuksella saa paljon kierroksia pelattavaksi.

Esimerkiksi 5 euron minimitalletus voi kuulostaa pieneltä, mutta joissakin peleissä on niin pienet minimipanostukset, että 5e minimitalletus voi tuoda hupia pitkäksikin aikaa. Etenkin jos onni on myötäinen ja lisää pelirahaa pääsee ansaitsemaan pelistäkin.

Lisäksi kannattaa muistaa, että monissa kolikkopeleissä on mahdollista voittaa itse pelistä ilmaiskierroksia. Niitä voi voittaa pelistä riippuen kerrallaan jopa kymmeniä. Tämä on mahtava tapa saada lisää pelattavaa, minkä lisäksi ilmaiskierroksilla on tavallisesti luvassa jotakin ekstraa, jonka ansiosta on joko helpompi voittaa tai pelaajalla on mahdollisuus voittaa tavallistakin isompia voittopotteja. 5 euron talletus voi riittää yllättävänkin kauan.

Jackpot-peleissä voi voittaa miljoonia jo euron talletuksella

Jo aiemmin mainitsemamme Mega Fortunen lisäksi on myös muita hurjien miljoonajättipottien progressiivisen jackpotin kolikkopelejä, joissa esimerkiksi jo minimitalletus 5e voi totisesti mullistaa elämäsi. Jackpot-peleissä potti kertyy aina sitä mukaa, kun pelaajat panostavat rahaa peliin. Kaikista panostuksista menee pieni osa jackpotiin, joka jatkaa kasvamistaan, kunnes se osuu jonkun onnekkaan kohdalle. Sen jälkeen jackpotin kertyminen alkaa alusta, mutta ei koskaan täysin nollista, joten jackpot on aina taatusti tavoittelemisen arvoinen. Monissa jackpot-peleissä on useampiakin erikokoisia jackpoteja. Ja totta kai niissä voi voittaa myös aivan tavalliseen tapaan peruspelin ja mahdollisten bonustoimintojen puolella. Suositut jackpot-pelit löytyvät kasinoilta yleensä kätevästi omasta kategoriastaan.

Mega Fortune ja sen jatko-osa Mega Fortune Dreams ovat NetEntin käsialaa. Pelien teemana ovat aiheeseen sopivasti erilaiset rikkaudet ja säihkyvät luksusesineet. Jackpoteja on kolme ja voittoja voivat tuoda myös bonustoiminnot: bonuspeli ja ilmaiskierrokset. Minimitalletus sopii loistavasti käytettäväksi myös NetEntin Hall of Godsiin, jossa pelaajat pääsevät nauttimaan pohjoismaisesta tarustosta ammentavasta jackpot-pelistä. Jackpotin voi voittaa bonuspelistä, jossa on jaossa myös käteispalkintoja ja ilmaiskierroksia.

Tai ehkäpä haluat satsata esimerkiksi 5 euron minimitalletuksesi Microgamingin Mega Moolahiin, jonka jatko-osia ovat muun muassa Mega Moolah Summertime ja Mega Moolah Isis. Valitsit sitten näistä minkä version tahansa, voittopotentiaalia riittää. Alkuperäisessä Mega Moolahissa on hauska viidakkoteema, Mega Moolah Summertimessa pääsee nauttimaan ihanista kesätunnelmista ja Mega Moolah Isis vie historiallisen Egyptin jännittäviin tunnelmiin.

Millä maksutavoilla minitalletus on mahdollista tehdä?

Talletusten tekeminen on tehty kasinoilla helpoksi, ja saat talletuksen välittömästi käyttöösi. Ei ole väliä, onko kyseessä minimitalletus 5e vai 1 000e talletus, prosessi sujuu yhtä sutjakkaasti, ja pääset tutustumaan kasinon pelitarjontaan.

Maksutavat

Millä maksutavoilla minimitalletus on sitten mahdollista tehdä? Se, miten laaja maksutapavalikoima pelaajalla on käytössä, riippuu aina kasinosta. Nettikasinoiden välillä voi olla tässäkin asiassa isojakin eroja, mutta tavallisesti käytössä ovat ainakin suosituimmat maksutavat, kuten luottokortit (esim. Visa ja Mastercard) ja nettilompakot (esim. Skrill ja Neteller). Lisäksi minimitalletus voi olla mahdollista tehdä esimerkiki Paysafecardilla, Zimplerilla, Sirulla ja Trustlylla.

Rekisteröityminen

Jos olet uusi pelaaja, perinteisillä kasinoilla sinun tarvitsee aluksi rekisteröityä sivustolle. Rekisteröitymisprosessi on tavallisesti varsin yksinkertainen, eikä siihen kulu kauaa aikaa. Näet talletusta tehdessäsi paljonko maksimi- minimitalletus ovat. Kannattaa huomata, että minimitalletus ja maksimitalletus voivat riippua myös siitä, mikä maksutapa sinulla on käytössäsi. Tietoja erilaisista talletus- ja kotiutusrajoista saat kasinon käyttöehdoista. Monilla kasinoilla on myös erillinen maksutavat-sivu, jolla on eritelty talletus- ja kotiutusrajat maksutapakohtaisesti. Sieltä löytyy tietoa myös rahansiirroista perittävistä mahdollisista maksuista.

Lue säännöt ja ehdot

Talletusta tehdessä kannattaa tarkistaa myös mahdollisten bonusten ehdot. Joskus voi nimittäin olla niin, että jos talletus on tehty tietyllä maksutavalla, esimerkiksi nettilompakolla, se ei oikeutakaan vaikkapa tervetulobonuksen lunastamiseen. Tsekkaa myös, oikeuttaako minimitalletus bonukseen, sillä bonuksen lunastamiseksi vaadittu minimitalletus voi olla suurempi kuin nettikasinon hyväksymä minimitalletus. Jos kasinolla on esimerkiksi minimitalletus 5e, voi bonuksen lunastaminen edellyttääkin vaikkapa 10 euron talletusta tai jopa suurempaa summaa. Joskus bonuksen lunastamiseksi on talletettava monia kymmeniä euroja. Kannattaakin varoa sitä, että tekisi bonusten vuoksi suurempia talletuksia kuin on etukäteen ajatellut. Ylipäätään bonusehdot tulisi lukea aina huolellisesti, sillä ne voivat pitää sisällään hyvinkin monenlaisia ehtoja. Ja niiden rikkominen voi pahimmillaan johtaa siihen, että menetät bonuksesi ja sillä saadut voitot.

Rahojen kotiuttaminen

Kun sinun tulee aika kotiuttaa rahojasi, kannattaa varautua siihen, että se sujuu perinteisillä kasinoilla aivan yhtä joutuisasti kuin talletuksen tekeminen. Kasinot edellyttävät ensinnäkin pelitilin verifioimista, eli sinun tarvitsee toimittaa nettikasinolle heidän pyytämänsä asiakirjat, joilla todistat oman henkilöllisyytesi sekä sen, että pankkitili tai vastaava on sinun. Tavallisia dokumentteja, joita pelaajilta edellytetään ovat esimerkiksi kopio henkilöllisyystodistuksesta tai passista sekä talouslasku. Verifiointiprosessi tulee olla suoritettu kasinosta riippuen joko ennen ensimmäistä kotiutusta tai kun kotiutukset ylittävät tietyn, nettikasinon määrittelemän summan. Prosessi sujuu tavallisesti varsin joutuisasti, mutta jos haluat välttää todentamisprosessin, voit pelata kasinolla ilman rekisteröitymistä. Niillä verifiointia ei edellytetä, sillä henkilöllisyys todennetaan verkkopankkitunnuksilla.

Perinteillä nettikasinoilla kotiutuspyynnöt käsitellään erikseen. Se, kuinka kauan tässä kestää riippuu kasinosta, ja erot voivat olla jälleen hyvinkin suuria. Joillakin kasinoilla pyynnön käsittely voi sujua todella vauhdikkaasti, esimerkiksi 24 tunnin sisällä, kun toisilla nettikasinoilla tässä voi mennä monia arkipäiviä. Kun pyyntö on käsitelty, rahojen siirtymisen nopeus on vielä riippuvainen siitä, mikä maksutapa sinulla on käytössä.

Jos haluat rahat nopeasti käyttöösi ovat esimerkiksi nettilompakot ja Trustly varsin nopeita, kun taas luottokorteilla voi rahojen siirtymisessä kestää useitakin arkipäiviä. Yleensä kotiutus on tehtävä samalla maksutavalla, jolla minimitalletus – tai suurempikin talletus – on tehty. Jos sinulla on jotain kysyttävää rahansiirroista tai eteesi tulee ongelmatilanne, voit olla aina yhteydessä kasinon asiakaspalveluun. Kannattaa tsekata myös sivuston UKK-osio, sieltä löytyy yleensä vastauksia tavallisimpiin kysymyksiin, kuten mitkä kasinon minimitalletus ja minimikotiutussumma ovat tai mitä maksutapoja kasinolla on käytössä.

Trustly ja Siru Mobile

Ruotsalainen maksupalvelu Trustly mahdollistaa pelaajalle minimitalletus 5e tekemisen kätevästi niin, että käytössä ovat omat verkkopankkitunnukset. Trustlyn käyttö on nopeaa ja ilmaista, jolloin casino minimitalletus 5e on käytössä lähes reaaliajassa. Myöskin suomalainen mobiilimaksutapa Siru Mobile soveltuu loistavasti pienempiin talletuksiin. Se toimii ilman luotto- tai pankkikorttia ja talletus maksetaan vasta omassa puhelinlaskussa.

Toisin kuin perinteisillä nettikasinoilla, virallisilla pay n play -kasinoilla sinulla on vain yksi maksutapa käytössäsi, tavallisimmin Trustly. Trustly toimii maksunvälittäjänä kasinon ja pankkisi välillä, eikä sinun tarvitse esimerkiksi rekisteröityä Trustlyyn erikseen tai luoda sinne tiliä. Trustlyn käyttö on myös täysin ilmaista.

Muut pikakasinomaksutavat: Brite, Zimpler ja Euteller

Monet haluavat nykyään pelata rekisteröitymisvapailla kasinoilla, sillä niillä niin pelaamisen aloittamisesta kuin rahansiirtojen tekemisestä on tehty vielä tavallistakin helpompaa ja nopeampaa. Ainoa, mitä pelaaja tarvitsee, on verkkopankkitunnukset. Niillä hoituu niin kasinolle kirjautuminen kuin rahansiirtojen vahvistaminen.

Myös kasinoilla ilman rekisteröitymistä on alhaisia minimitalletuksia. Vaikka 1 euron talletus casinot voivatkin olla harvinaisia, on minimitalletus yleensä sitä luokkaa, ettei se kirpaise pelaajaa liikaa. Kun minimitalletus on tehty, on pelaamisen aloittaminen mahdollista saman tein, sillä mitään rekisteröitymislomakkeita ei tarvitse lähteä täyttelemään.

Koska et anna mitään henkilötietojasi, sinun ei tarvitse pelätä rekisteröitymisvapailla kasinoilla, että tietosi pääsisivät vuotamaan ulkopuolisille. Eikä myöskään sitä, että salasanasi vaarantuisi. Nettipankkitunnuksilla kirjautuminen on tämän hetken turvallisin kirjautumistapa.

Rekisteröitymisvapailla kasinoilla on lisäksi se ylivertainen etu perinteisiin kasinoihin verrattuna, että niillä kotiutukset saa käyttöönsä lähes reaaliaikaisesti, muutamassa minuutissa. Perinteisillä kasinoilla kun joutuu omia rahojaan odottelemaan pahimmillaan päiväkausia. Näiden seikkojen ansiosta kynnys kokeilla rekisteröitymisvapaita kasinoita on vielä tavallistakin matalammalla. Tee minimitalletus, testaa kasinoa, ja jos haluat kotiuttaa talletuksesi takaisin itsellesi, se onnistuu melkein välittömästi.

Visa ja Mastercard minimitalletuksessa

Visa ja Mastercard ovat maailman suosituimmat luottokorttimaksutavat. Korttien historia ulottuu muita maksutapoja pidemmälle, ja täten vanhan koulukunnan pelaajat vannovatkin näiden maksutapojen nimeen. Luottoyhtiön Visa ja Mastercard ovat maailman kuuluja ja äärimmäisen luotettavia. Pelajaan on kuitenkin syytä ottaa huomioon, että kortteihin sisältyy aina joitakin kuluja, mm. kuukausittaiset kortin ylläpitokulut pankkiin ja rahansiirtokulut talletusten ja kotiutusten yhteydessä. Jotkin nettikasinot tosin hoitavat viimeksi mainittuja kuluja pelaajan puolesta, mutta otathan säännöistä ja ehdoista selvää ennen kuin valitset lopullisen maksutavan.

Skrill, Neteller ja Paypal: minimitalletus 5e

Skrill, Neteller ja Paypal ovat nettilompakoita, jotka ovat luotettavia toimijoita tehdessäsi ostoksia netissä. Nämä nettilompakot ovat käytössä myös suurella osaa nettikasinoita ja niiden käyttö on helppoa ja suoraviivaista. Voit siis hyödyntää myös nettilompakoita tehdessäsi minimitalletuksen. Otathan kuitenkin aina huomioon, että tapahtumista voidaan periä erilaisia kuluja. Nämä selviävät joko kasinon tai nettilompakon tarjoajan kotisivuilta.

Muita maksutapoja minimitalletukselle

Minimitalletukselle on toki olemassa muitakin kuin yllä mainitut maksutavat, ja maksutapojen lukumäärä tuntuu kasvavan vuosi vuodelta. Muita suosittuja maksutapoja nettikasinoilla ovat suomalainen Siirto, Paysefecard ja Revolut. Se mikä maksutapa on juuri sinun mieleesi, on tietenkin henkilökohtaista eikä kukaan voi sanoa, mikä maksutavoista olisi äärimmäisen paras. Voidaan kuitenkin yleisesti ottaen todeta, että jos maksutapa on helppo ymmärtää, suoraviivaista ja nopeaa käyttää ja siihen sisältyy hyvin vähän tai ei ollenkaan kustannuksia, on kuluttajalla käytössään oiva väline rahaliikenteen hoitamiseen.

Minimitalletus 5e: Säännöt ja ehdot rahalle

Sillä ei ole oikeastaan niin paljoa merkitystä, kuinka iso tai pieni oma talletus on, sillä siihen liittyy lähes aina jonkinlaisia sääntöjä ja ehtoja kasinon puolelta, joihin pelaajien on syytä tutustua huolellisesti ennen talletuksen tekoa ja pelaamisen aloittamista.

Minimitalletus 5e voi hyvinkin tarkoittaa sitä, että pelaamista rajoitetaan tiukasti. Miten? Tässä lisäinfoa:

Jokaisella kasinolla on käytössä jokin minimitalletusvaatimus, joka voi olla esimerkiksi minimitalletus 1e tai se minimitalletus 5e. Kasinot saavat aina itse päättää oman minimitalletusrajansa, jolloin on hyvinkin mahdollista, ettei jokaisella sivustolla pääse pelaamaan 5 eurolla. Usein minimitalletus kasinot myös rajoittavat niitä maksutapoja, joilla niin pientä talletusta voi edes ylipäänsä lähteä tekemään.

Sen lisäksi, että omalla rahalla pelaamiseen on minimitalletusehto, niin tällainen sääntö löytyy vielä erikseen bonusten lunastamiseen. Läheskään aina 5 euroa ei riitä bonuksen lunastamiseen, vaan siihen vaaditaan noin 10-20 euroa. Tämänkin asian casinot saavat itse päättää, jolloin vastaan voi tulla poikkeuksia. Pienemmän budjetin pelaajien kannattaakin etsiä markkinoilta kasinobonuksia ilman talletusta.

Panosraja voi koskea niin mahdollisesti lunastettua bonusta kuin omaa rahaakin. Esimerkiksi kierrätyksessä ja bonuksella pelatessa on tietty panosväli, jonka sisällä kuuluu pysyä. Voi myös olla, ettei omallakaan rahalla saisi pelata kuin minimipanoksella, koska oma talletuskin oli niin pieni. Panosraja tulee vastaan myös peleissä, sillä yli viiden euron panostukset eivät onnistu.

Minimitalletus 5e voi toki oikeuttaa pelaamiseen, jos on valittu oikeanlainen minimitalletus casino, mutta kotiutus ei olekaan sitten ihan niin helppoa. Viidellä eurolla on melkeinpä pakko käydä hyvä tuuri ja saada voittoja kasaan, sillä minimikotiutus on melkeinpä poikkeuksetta 10 eurosta ylöspäin. Hyvin harvoissa tilanteissa 5 euroa tai sitä alhaisempaa summaa kotiutetaan.

Voittokatto liityy hieman kotiutuksiin, sillä pienellä summalla pelatessa minimitalletus kasinot voivat rajoittaa niin kotiutusten suuruutta kuin sitäkin, miten paljon rahaa pienellä summalla voi voittaa. Voikin olla, ettei 5 eurolla ole oikeutettu voittamaan/kotiuttamaan jackpottia, sillä kasinot ovat asettaneet voitoille jonkinlaisen katon eli maksimisumman. Pienellä budjetilla jackpotin saaminen tosin vaatisi paljon tuuria.

Voiko kasinopelejä pelata myös ilman talletusta?

Kyllä, voit pelata useimpia kasinopelejä myös ilman talletusta, leikkirahaversioina. Niiden pelaaminen ei edellytä oikean rahan käyttöä, mutta muuten ne eivät eroa mitenkään rahalla pelattavista peleistä. Voit nauttia hienoista kasinopeleistä täysin ilmaiseksi, mutta silloin sinun ei ole luonnollisestikaan mahdollista voittaa niistä rahaa. Voittosummatkin ovat pelkkää leikkirahaa. Yleensä kaikki kolikko- ja pöytäpelit ovat pelattavissa leikkirahalla, mutta live-pelit vaativat talletuksen tekemistä. Joten jos haluat kokeilla jännittäviä live-pelejä, tee vähintään minimitalletus, jotta pääset peleihin mukaan. Ilmaisista leikkirahaversioista on iloa myös niille, jotka pelaavat tavallisesti ihan ehdoilla euroilla. Jos esimerkiksi joku live-pöytäpeli on sinulle ennestään vieras, voit tutustua sen sääntöihin ja taktiikoihin tietokonetta vastaan pelattavassa pöytäpelissä, jota voi pelata leikkirahalla. Pelin harjoittelu leikkirahalla voi olla fiksua muissakin tapauksissa. Jos käytössäsi on esimerkiksi vain 5 euron minimitalletus, voit ottaa vaikkapa uuden pelin haltuusi ilmaisversiolla. Näin et tuhlaa turhaan tallettamiasi rahoja harjoittelemiseen.

Minimitalletus 5e edesauttaa vastuullista pelaamista

Esimerkiksi minimitalletus 5e tai 1 euron talletus casino ovat hyviä myös sellaisille pelaajille, joilla ei ole varaa tai halua käyttää suuria summia kasinopeliharrastukseensa. Tallettamalla vain pieniä summia voi varmistaa sen, että pelaa vastuullisesti, eikä hassaa kerralla suuria summia nettikasinoille. Omista talletuskerroista voi toki olla hankala pitää lukua, ja jos tekee pieniä talletuksia – vaikkapa vain 5 euron minimitalletuksia – usein, voi niistä syntyä yhteenlaskettuna iso summa rahaa. Onneksi useimmat nettikasinot tarjoavat pelaajilleen erilaisia työkaluja, joilla pelaamistaan pystyy pitämään paremmin hallinnassa. Näihin työkaluihin kuuluvat erilaiset rajoitukset, kuten talletusraja. Usein talletusrajan voi asettaa päivä-, viikko- tai kuukausikohtaiseksi. Näin voi varmistaa sen, ettei huomaamattaan käytä liikaa rahaa kasinopeliharrastukseensa.

Talletusrajojen lisäksi kasinoiden tarjoamiin vastuullisen pelaamiseen työkaluihin kuuluu myös muita rajoituksia. Eli rajoja voi asettaa esimerkiksi panostuksille ja häviöille. Yleensä kasinoilla on myös keinoja, joilla saa kiinnitettyä huomion pelaamiseen käyttämäänsä aikaan. Käyttöön voi ottaa esimerkiksi muistutuksen, joka kertoo, kuinka kauan on pelannut. Näitä työkaluja kannattaa ehdottomasti hyödyntää, sillä vastuullinen pelaaminen on paras tapa ennalta ehkäistä ongelmia ja pitää pelaaminen sellaisena hauskana harrastuksena ja ajanvietteenä, mitä sen kuuluukin olla. Ja kuten sanottua, pieni – esimerkiksi 5 euron minimitalletus – voi hyvinkin olla yksi osa vastuullisessa pelaamisessa.

Yhteenveto

Kasinoilla on käytössä minimitalletus, jonka koko voi vaihdella suurestikin. Markkinoilla on jopa 1 euron talletus casinoita, mutta tavallisempaa on, että kasinolle on tehtävä vähintään 5 euron minimitalletus. Useimmilla nettikasinoilla minimitalletus on 10–20 euroa. Joka tapauksessa minimitalletus on yleensä kohtuullinen, joten se ei nouse kynnykseksi kasinoiden kokeilulle.

Tiedon siitä, mikä minimitalletus on, voit löytää esimerkiksi kasinon maksutavat-sivulta, UKK-osiosta tai kasinon käyttöehdoista. Voit myös olla yhteydessä nettikasinon asiakaspalveluun, joka vastaa pelaajien kysymyksiin ja auttaa muutenkin mahdollisissa ongelmatilanteissa.

Perinteisillä kasinoilla minimitalletus onnistuu useammilla eri maksutavoilla. Käytössä ovat yleensä ainakin luottokortit ja nettilompakot, minkä lisäksi kasinosta riippuen talletukset onnistuvat esimerkiksi Paysafecardilla, Zimplerilla, Sirulla ja Trustlylla. Kasinoilla ilman rekisteröitymistä minimitalletus onnistuu näppärästi omilla verkkopankkitunnuksilla, ja koska rekisteröitymistä ei edellytetä, pääsee pelaamaan välittömästi, kun minimitalletus on tehty. Rekisteröitymisvapaiden kasinoiden etuna on se, että kotiutuksetkin onnistuvat vain muutamassa minuutissa.

Millaisissa peleissä esimerkiksi minimitalletus 5e kannattaa käyttää? Pelin valinnassa on hyvä kiinnittää aina huomiota sen palautusprosenttiin, joka kertoo siitä, miten voitollinen peli on pitkällä tähtäimellä. Pieni, esimerkiksi 5e talletus voi olla myös viihdyttävämpi käyttää matalan volatiliteetin pelissä, joissa voittoja osuu kohdalle keskimääräisesti tiuhempaan tahtiin kuin korkean volatiliteetin peleissä. Kannattaa lisäksi muistaa, että kasinopelejä pääsee toki halutessaan pelaamaan ilman talletusta, leikkirahaversioilla, mutta silloin voitotkin ovat valitettavasti vain leikkirahaa. Suhteellisen pieni, esimerkiksi minimitalletus 5e voi olla myös hyvä tapa pitää pelaamista hallussa. Tähän on myös muita keinoja, sillä useimmat nettikasinot tarjoavat vastuullisen pelaamisen työkaluja, joihin sisältyvät muun muassa rajoitukset, joita voi asettaa talletuksille, tappioille ja panostuksille. Pelaa vastuullisesti, olivat kasinopelit sitten miten jännittäviä ja koukuttavia tahansa!

Kaikesta yllämainitusta päätellen minimitalletus voi olla todella hyvä juttu pelaajan varallisuudesta riippumatta, sillä kuka haluaisi tuhlata rahojaan? Aina hyvä miettiä että oma pelaaminen on vastuullista. Mikäli tuntuu että tuhlailu alkaa riistäytyä käsistä, on hyvä hankkia apua. Alkuun pääsee myös pienellä panoksella, ja nykyisin on olemassa paljon sivustoja, joissa pienin talletus on vain 10 euroa. Tämä on loistava tapa antaa pelaajan kokeilla kasinoa pienillä kustannuksilla uuden pelaajan bonusetujen lisäksi. Joskus pelaaja ei halua edes lunastaa bonusta ennen kuin on testannut kasinoa. Siihen pienikin talletus sopii täydellisesti. Jopa 5 tai 10 euron suuruisella pelikassalla voidaan tehdä voittoja, ja ei ole mitään syytä, miksi niillä ei voitaisi pelata esimerkiksi jättipottipeleissä. Tärkeää on pitää pelaajan riskit pieniä ja tarjota matala kynnys pelaamisen aloittamiseen. Siksi pienet talletukset ovat pelaajien mieleen, ja jos kasino oikeasti on niin laadukas kuin se väittää olevansa, ei ole mitään syytä, miksi pelaaja ei jatkaisi pelaamista ja tekisi seuraavan kerran vähän isomman talletuksen!