€: 0
Voittoja vuodesta 1995 lähtien

Hyvä Nettikasino

Internet on pullollaan hyviä nettikasinoita, ja päättäminen näiden välillä saattaa toisinaan olla todella hankalaa. Mitä tulisi ottaa huomioon uuteen kasinoon tutustuessaan ja mistä tietää sivuston olevan takuuvarmasti luotettava?

Näihin kysymyksiin löydät vastauksen tältä sivulta, minkä lisäksi olemme keränneet listan meidän mielestämme hyviä kasinoita. Nämä sivustot on käyty huolellisesti läpi juurta jaksaen ja kaikki toiminnot ovat läpäisseet tarkat kriteerimme.

Kaikista loistavinta nettikasinoa on varsin hankala valita, sillä jokaisella pelaajalla on aina hyvin henkilökohtaiset ja yksilölliset toiveet ja tarpeet. Joku saattaa arvostaa erityisesti suuria bonuksia, kun toiselle taas laadukas pelivalikoima on kaiken alku ja juuri.

Kaikkia hyviä nettikasinoita yhdistävät kuitenkin muutamat asiat, kuten turvallisuus ja luotettavat rahansiirtomenetelmät. Tällöin pelaaja voi hyvillä mielin keskittyä itse pelaamiseen, kun tietää käytännön toimintojen olevan hyvällä tolalla.

Lisäksi plussaa ovat totta kai aina suuret bonukset ja esimerkiksi nopeat kotiutukset, joita useimmat parhaista nettikasinoista pystyvät nykyään tarjoamaan. Alalla on niin paljon tunkua, että kasinoiden taso on kaikkiaan noussut todella korkealle!

Sisällysluettelo:

Hyvät Nettikasinot 2020

Kaikki nettikasinot ovat: Lisensoitu & Verifioitu & Asiantuntijoiden arvostelemat Päivitetty 02.10.2020
67 on jo vieraillut!
Lue Arvostelu
Talletusbonus
0 €
18+ | Pelaa vastuullisesti
peluuri.fi | Säännöt & ehdot pätevät
  • Pelaa ilman rekisteröitymistä
  • Yli 1 200 kolikkopeliä ja kattava livekasino
  • Salamannopeat ja verottomat voitonmaksut
70 on jo vieraillut!
Lue Arvostelu
Talletusbonus
0 €
18+ | Pelaa vastuullisesti
peluuri.fi | Säännöt & ehdot pätevät
  • Täysin uusi kasino!
  • Kasino ilman rekisteröitymistä
  • Salamannopeat ja verottomat voitonmaksut
23 on jo vieraillut!
Lue Arvostelu
Talletusbonus
100 €
18+ | Pelaa vastuullisesti
peluuri.fi | Säännöt & ehdot pätevät
  • Pirteä ja mobiiliystävällinen ulkoasu
  • Mukava 100€ tuplausbonus
  • Laadukkaiden pelintuottajien pelit
55 on jo vieraillut!
Lue Arvostelu
Talletusbonus
0 €
18+ | Pelaa vastuullisesti
peluuri.fi | Säännöt & ehdot pätevät
  • Poikkeuksellisen laaja ja monipuolinen pelivalikoima
  • Tällä hetkellä tarjolla ei ole lainkaan bonuksia
  • Kasino ilman rekisteröitymistä
61 on jo vieraillut!
Lue Arvostelu
Talletusbonus
1000 €
18+ | Pelaa vastuullisesti
peluuri.fi | Säännöt & ehdot pätevät
  • Monipuolinen bonuskonsepti
  • Suurin mobiilicasino
  • Todella laaja yli 3200 pelin valikoima
69 on jo vieraillut!
Lue Arvostelu
Talletusbonus
0 €
18+ | Pelaa vastuullisesti
peluuri.fi | Säännöt & ehdot pätevät
  • Nopeaa pelaamista pankkitunnuksilla
  • Valtava valikoima maksutapoja
  • Suomenkielinen sivusto, Curacaon pelilisenssi ja verolliset voitot
34 on jo vieraillut!
Lue Arvostelu
Talletusbonus
0 €
18+ | Pelaa vastuullisesti
peluuri.fi | Säännöt & ehdot pätevät
  • Kasino ilman rekisteröitymistä
  • Voitonmaksut ovat nopeita ja turvallisia
  • Erinomainen valikoima kolikkopelejä
18 on jo vieraillut!
Lue Arvostelu
Talletusbonus
500 €
18+ | Pelaa vastuullisesti
peluuri.fi | Säännöt & ehdot pätevät
  • Pay & play kasino toimii myös perinteisellä rekisteröitymisellä
  • Ensitalletuksen tuplaus ja jopa 300 ilmaiskierrosta!
  • Suomenkielinen sivusto, kotimainen asiakaspalvelu & verovapaat voitot
38 on jo vieraillut!
Lue Arvostelu
Talletusbonus
500 €
18+ | Pelaa vastuullisesti
peluuri.fi | Säännöt & ehdot pätevät
  • Cadabrus Casino on rekisteröitymisvapaa nettikasino
  • Hyvät bonukset
  • Taianomainen Seikkailu
50 on jo vieraillut!
Lue Arvostelu
Talletusbonus
500 €
18+ | Pelaa vastuullisesti
peluuri.fi | Säännöt & ehdot pätevät
  • Ei rekisteröintiä ja kotiutukset 5 minuutissa
  • Täysin uusi kasino!
  • Hyvin suomennettu sivustoversio
53 on jo vieraillut!
Lue Arvostelu
Talletusbonus
500 €
18+ | Pelaa vastuullisesti
peluuri.fi | Säännöt & ehdot pätevät
  • Ei rekisteröintiä ja salamannopeat voitonmaksut
  • Suuri määrä kasinopelejä
  • Paljon bonuksia ja muita etuja
20 on jo vieraillut!
Lue Arvostelu
Talletusbonus
500 €
18+ | Pelaa vastuullisesti
peluuri.fi | Säännöt & ehdot pätevät
  • Ei rekisteröitymistä & super nopeat rahansiirrot!
  • Erittäin tyylikäs ja helppokäyttöinen sivusto
  • Loistava pelivalikoima & kattava livevalikoima
21 on jo vieraillut!
Lue Arvostelu
Talletusbonus
0 €
18+ | Pelaa vastuullisesti
peluuri.fi | Säännöt & ehdot pätevät
  • Loistava design & upea Futurama-tyylinen kuvitus
  • Erinomainen käytettävyys koneella ja mobiilissa
  • Rekisteröintivapaalla kasinolla pelaaminen on nopeaa ja näppärää
33 on jo vieraillut!
Lue Arvostelu
Talletusbonus
0 €
18+ | Pelaa vastuullisesti
peluuri.fi | Säännöt & ehdot pätevät
  • Pirteä ulkoasu on todella komeasti kuvitettu
  • Mahtava määrä ilmaiskierroksia
  • Kerrassaan jättimäinen pelivalikoima
66 on jo vieraillut!
Lue Arvostelu
Talletusbonus
500 €
18+ | Pelaa vastuullisesti
peluuri.fi | Säännöt & ehdot pätevät
  • Moderni tyyli ja helppokäyttöinen sivusto
  • Kaksi vaihtoehtoista tervetuliaisbonusta
  • Laaja ja laadukas pelivalikoima
12 on jo vieraillut!
Lue Arvostelu
Talletusbonus
50 €
18+ | Pelaa vastuullisesti
peluuri.fi | Säännöt & ehdot pätevät
  • Rekisteröitymistä ei tarvita
  • Saa voittosi pankkitilillesi vain viidessä minuutissa
  • Mainio kolikkopelivalikoima ja kattava urheiluvedonlyönti
57 on jo vieraillut!
Lue Arvostelu
Talletusbonus
500 €
18+ | Pelaa vastuullisesti
peluuri.fi | Säännöt & ehdot pätevät
  • uliterä uutuus kasino ilman rekisteröitymistä
  • Suomalaisille yksinomaan suunniteltu sivusto
  • Yli 1300 pelin laadukas valikoima jopa yli 80 pelivalmistajalta
9 on jo vieraillut!
Lue Arvostelu
Talletusbonus
123 €
18+ | Pelaa vastuullisesti
peluuri.fi | Säännöt & ehdot pätevät
  • Cashback 10%
  • Viihdyttävimmät kolikkopelit parhailta pelivalmistajilta (esim. NetEnt ja Microgaming)
  • Nopeat kotiutukset
30 on jo vieraillut!
Lue Arvostelu
Talletusbonus
800 €
18+ | Pelaa vastuullisesti
peluuri.fi | Säännöt & ehdot pätevät
  • Eksklusiivinen tervetuliaispaketti tarjoaa rutkasti pelirahaa ja ilmaiskierroksia
  • Mukavan alhaiset kierrätysvaatimukset
  • Lähes 600 pelin valikoima parhaita kolikkopelejä ja kasinoklassikoita
40 on jo vieraillut!
Lue Arvostelu
Talletusbonus
0 €
18+ | Pelaa vastuullisesti
peluuri.fi | Säännöt & ehdot pätevät
  • Täysin uusi kasino ilman rekisteröitymistä
  • 100 ilmaiskierrosta kun talletat
  • Salamannopeat ja verottomat voitonmaksut
10 on jo vieraillut!
Lue Arvostelu
Talletusbonus
0 €
18+ | Pelaa vastuullisesti
peluuri.fi | Säännöt & ehdot pätevät
  • casino ilman rekisteröitymistä
  • Nopeat ja turvalliset kotiutukset Trustlyllä
  • Kierrätysvaatimus 50x
19 on jo vieraillut!
Lue Arvostelu
Talletusbonus
600 €
18+ | Pelaa vastuullisesti
peluuri.fi | Säännöt & ehdot pätevät
  • Verovapaat voitot
  • Palkitseva VIP-ohjelma
  • Mobiilikasino
17 on jo vieraillut!
Lue Arvostelu
Talletusbonus
150 €
18+ | Pelaa vastuullisesti
peluuri.fi | Säännöt & ehdot pätevät
  • Tyylikäs sivusto ja onnistunut fantasiateema erottuvat edukseen
  • Pelaajaa palkitaan avokätisesti toivomuskaivon palkinnoilla, kolikoilla ja bonuksilla
  • Erinomainen valikoima pelejä, mukaan lukien jackpot-pelit
27 on jo vieraillut!
Lue Arvostelu
Talletusbonus
1000 €
18+ | Pelaa vastuullisesti
peluuri.fi | Säännöt & ehdot pätevät
  • Luotettava ja turvallinen kasino
  • Massiivinen yli 1300 pelin valikoima
  • Suomenkielinen asiakaspalvelu, nopeat kotiutukset & verovapaat voitot
17 on jo vieraillut!
Lue Arvostelu
Talletusbonus
500€
18+ | Pelaa vastuullisesti
peluuri.fi | Säännöt & ehdot pätevät
  • Kevyt ja nopea sivusto
  • Muhkea bonus tarjoilee bonusrahaa ja ilmaiskierroksia
  • Erittäin laaja valikoima laadukkaita kasinopelejä
57 on jo vieraillut!
Lue Arvostelu
Talletusbonus
0 €
18+ | Pelaa vastuullisesti
peluuri.fi | Säännöt & ehdot pätevät
  • Tyylikäs ulkoasu ja erinomainen käytettävyys
  • Jättimäinen, yli 1000 pelin valikoima parhaita kasinopelejä
  • Ei vaadi rekisteröintiä, voit tunnistautua pankkitunnuksilla
15 on jo vieraillut!
Lue Arvostelu
Talletusbonus
0 €
18+ | Pelaa vastuullisesti
peluuri.fi | Säännöt & ehdot pätevät
  • Pelaa ilman rekisteröitymistä
  • Mahtava VIP-ohjelma
  • Verottomat voitot 5 min. sisällä
42 on jo vieraillut!
Lue Arvostelu
Talletusbonus
0 €
18+ | Pelaa vastuullisesti
peluuri.fi | Säännöt & ehdot pätevät
  • New York -teemainen nettikasino
  • Mielenkiintoinen tuttuihin nähtävyyksiin perustuva kasinoseikkailu
  • Laadukas valikoima netin parhaita kasinopelejä
17 on jo vieraillut!
Lue Arvostelu
Talletusbonus
300 €
18+ | Pelaa vastuullisesti
peluuri.fi | Säännöt & ehdot pätevät
  • Suomalainen sivusto, kotimainen asiakaspalvelu & verovapaat voitot
  • Loistavat bonukset ja kampanjat
  • Netin suosituimmat pelivalmistajat (kuten NetEnt, Quickspin & Play'n Go)
21 on jo vieraillut!
Lue Arvostelu
Talletusbonus
0 €
18+ | Pelaa vastuullisesti
peluuri.fi | Säännöt & ehdot pätevät
  • Rekisteröintivapaa kasino
  • Reilusti ilmaiskierroksia
  • Monipuolinen pelivalikoima
19 on jo vieraillut!
Lue Arvostelu
Talletusbonus
500 €
18+ | Pelaa vastuullisesti
peluuri.fi | Säännöt & ehdot pätevät
  • Helppo ja tyylikäs käyttöalusta
  • Laaja pelivalikoima
  • Kasino ilman rekisteröitymistä
30 on jo vieraillut!
Lue Arvostelu
Talletusbonus
400 €
18+ | Pelaa vastuullisesti
peluuri.fi | Säännöt & ehdot pätevät
  • 100% suomalainen kasino: suomenkielinen sivusto, kotimainen asiakaspalvelu & verovapaat voitot
  • Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset!
  • Todella helppokäyttöinen sivusto niin pöytäkoneella kuin mobiilissa
26 on jo vieraillut!
Lue Arvostelu
Talletusbonus
275 €
18+ | Pelaa vastuullisesti
peluuri.fi | Säännöt & ehdot pätevät
  • Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset! kotimainen asiakaspalvelu & verovapaat voitot
  • Erittäin nopeat kotiutukset
  • Suomenkielinen sivusto kotimainen asiakaspalvelu & verovapaat voitot
47 on jo vieraillut!
Lue Arvostelu
Talletusbonus
80 €
18+ | Pelaa vastuullisesti
peluuri.fi | Säännöt & ehdot pätevät
  • Yli 800 pelin valikoima
  • Hyvä uskollisuusohjelma
  • Rekisteröintiä ei tarvita!
8 on jo vieraillut!
Lue Arvostelu
Talletusbonus
500 €
18+ | Pelaa vastuullisesti
peluuri.fi | Säännöt & ehdot pätevät
  • Talletusbonus aina 500€ asti
  • 200 ilmaiskierrosta kun talletat
  • Ei rekisteröintiä ja voittojen nopea kotiutus
25 on jo vieraillut!
Lue Arvostelu
Talletusbonus
100€
18+ | Pelaa vastuullisesti
peluuri.fi | Säännöt & ehdot pätevät
  • Yksi kaikkien aikojen klassikko kasinoista
  • Alhaiset kierrätysvaatimukset & loistavat kampanjat
  • Suomenkielinen sivusto, kotimainen asiakaspalvelu & verovapaat voitot
11 on jo vieraillut!
Lue Arvostelu
Talletusbonus
500 €
18+ | Pelaa vastuullisesti
peluuri.fi | Säännöt & ehdot pätevät
  • Helppokäyttöinen ja näyttävä nettikasino
  • Todella tasokas pelivalikoima
  • Pelaajaystävälliset bonukset ja kampanjat
12 on jo vieraillut!
Lue Arvostelu
Talletusbonus
500€
18+ | Pelaa vastuullisesti
peluuri.fi | Säännöt & ehdot pätevät
  • Pelaa ilman tiliä tai rekisteröidy perinteisin menetelmin
  • Saat itse päättää Mahtava tervetuliaisbonus
  • 15% Cashback
27 on jo vieraillut!
Lue Arvostelu
Talletusbonus
325 €
18+ | Pelaa vastuullisesti
peluuri.fi | Säännöt & ehdot pätevät
  • Todella nopeat kotiutukset!
  • Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset
  • Todella nopeat kotiutukset!
37 on jo vieraillut!
Lue Arvostelu
Talletusbonus
0 €
18+ | Pelaa vastuullisesti
peluuri.fi | Säännöt & ehdot pätevät
  • Erittäin raikas ja käyttäjäystävällinen sivusto
  • Toista tuhatta laadukasta peliä
  • Vahva panostus parhaaseen mahdolliseen asiakaspalveluun

Miten määräytyy hyvä nettikasino?

Hyvät NettikasinotLaittaessamme kasinoita paremmuusjärjestykseen meillä on hyvin tarkat kriteerit tarkastamistamme asioista. Käymme uudet kasinot tarkasti läpi ja valikoimme tämän sivun listaukseen näistä ainoastaan parhaimmat.

Suomalaisille pelaajille tärkeää on totta kai se, että peliympäristö toimii kokonaisuudessaan suomeksi. Hyvä nettikasino tarjoaa kaikki kampanjakohtaiset tiedot sekä esimerkiksi kasinon säännöt ja ehdot selvällä suomen kielellä, jotta turhaa energiaa tai aikaa ei tarvitse käyttää vieraan kielen ymmärtämiseen.

Luotettavien maksumenetelmien lisäksi tärkeää on, että kasino pystyy tarjoamaan pelaajille mahdollisimman nopeat kotiutukset. Hyvät nettikasinot eivät viivyttele voittojen maksamisessa päiväkausia, vaan rahat saa normaalisti tililleen korkeintaan parin päivän kuluessa.

Todella tärkeää on myös, että kasinon valitsema alusta on nykyaikainen, ja pelaaminen onnistuu tietokoneen lisäksi esimerkiksi tabletilla ja älypuhelimella. Plussaa on aina, jos kasinolle on kehitetty erillinen applikaatio, jonka avulla pelaamisesta tulee vieläentistäkin helpompaa.

Uusien pelaajien etuuksien lisäksi on myös tärkeää, että jo olemassa olevia pelaajia muistetaan erilaisten kampanjoiden avulla, jotta ilmaiskierroksia ja talletusbonuksia on jaossa kaikille halukkaille!

Uuden pelaajan bonukset

Useimmat pelaajat arvostavat, jos kasino tarjoaa uusille pelaajille jonkin avokätisen tervetulotarjouksen. Kaikki kasinot eivät näitä kuitenkaan tarjoa, ja tällöin on paha sanoa, onko kyseessä huono vai hyvä nettikasino. Tulee kuitenkin muistaa, että kaikki pelaajat eivät bonuksia edes kaipaa, joten näillekin sivustoille löytyy kyllä oma pelaajakuntansa.

Bonuksia tarjoavien kasinoiden välillä on todella valtavia eroja. Jotkin hyvät nettikasinot saattavat antaa pelaajilleen jopa satoja ilmaiskierroksia ilman talletusta, tai ensitalletuksen yhteydessä. Myös talletusbonuksissa on huomattavaa vaihtelua – osa kasinoista jakaa pelirahaa jopa viidelle talletukselle ja toiset taas pelkälle ensitalletukselle.

Hyviä kasinoita yhdistävät bonusten saralla reilut bonusehdot:

  • Pieni minimipanos
  • Kohtuullinen kierrätysvaatimus
  • Tarpeeksi korkeat maksimipanokset
  • Riittävästi sallittuja pelejä
  • Tarpeeksi korkeat voittokatot

Näissä ehdoissa on kasinoiden välillä todella suuria eroja, ja ne kannattaakin aina tarkistaa huolellisesti ennen ensimmäisen talletuksen tekemistä. Suurikin bonus saattaa osoittautua yllättävän huonoksi, mikäli sille on asetettu täysin yliampuvat vaatimukset.

Bonukset kannattaa aina kasinosta riippumatta hyödyntää, koska niiden avuin voit nostaa omia voittomahdollisuuksiasi huomattavasti korkeammalle.

Hyvät kasinot

Hyvät kasinot TOP-5
CasinoBonuksetKierrätys
Simppeli100%/500€ bonus40x (T+B)
21.com100%/100€ bonus50x (B)
YoYo Casino100% / 500€30x (T+B)
DreamzEi BonusEi kierrätystä!
PikakasinoEi BonusEi kierrätystä!

Hyvä pelivalikoima

Toisinaan kasinopelaamisen ympärillä tuntuu olevan vaikka minkälaista muuta karusellia, mutta ei tule kuitenkaan unohtaa, että loppupeleissä kaikki perustuu kasinoiden tarjoamiin peleihin. Hyvät nettikasinot pitävätkin kaiken tasapainossa, ja panostavat pelivalikoimaan vähintään yhtä paljon kuin kaikkeen muuhunkin.

Läpi vuosien nettikasinoiden suosituimpia pelejä ovat olleet erilaiset kolikkopelit, joita on tähän päivään mennessä julkaistu tuhansia ja taas tuhansia. Tarjonnan puutteesta tuskin kukaan pääsee siis valittamaan, kunhan valittuna vain on oikeanlainen nettikasino.

Kuten kaiken muunkin, myös pelitarjonnan suhteen kasinoiden välillä on todella suuria eroja. Osa kasinoista tarjoaa muutamia satoja pelejä, kun taas kaikista laajimmilta sivustoilta näitä saattaa löytyä jopa useita tuhansia.

Hyvä nettikasino pitää huolen siitä, että sen valikoimista löytyy jokaisen pelaajan tarpeelle jotakin. Pelimäärän ei välttämättä tarvitse olla edes valtava, kunhan se vain on mahdollisimman monipuolisesti ja laadukkaasti koottu.

Jännittävien slottien lisäksi hyviä nettikasinoita yhdistävät laadukkaat pöytäpelivalikoimat. Yhä useammat pelaajat haluavat kokeilla onneaan esimerkiksi pokerin tai blackjackin parissa, joten näitä ei sovi unohtaa. Myös livekasinoista on tullut yhä tärkeämpi osa laadukasta pelivalikoimaa, ja tästä syystä nämä löytyvätkin kaikilta parhailta kasinoilta.

Luotettavat maksutavat ja asiakaspalvelu

Nettikasinoilla liikutellaan paljon rahaa, ja tästä syystä ei olekaan täysin yhdentekevää mitä maksumenetelmiä kasino pelaajilleen tarjoaa. Hyvä nettikasino tekee tallettamisesta ja kotiuttamisesta helppoa ja turvallista, jotta pelaajien ei tarvitse rahojensa päätyvän väärille teille.

Suomalaispelaajat tykkäävät käyttää kasinoilla yleensä pankkitalletuksia tai maksukortteja, ja nämä löytyvätkin lähes jokaisen nettikasinon valikoimista. Poikkeuksen toki tekevät Pay’n Play kasinot, joilla rahaliikenne onnistuu yleisesti ottaen pelkästään pankkitalletusten avulla.

Etenkin enemmän pelaaville suuri merkitys on myös sillä, periikö kasino tehdyistä talletuksista ja kotiutuksista mahdollisesti joitakin kuluja. Pienissä ja harvakseltaan tehdyissä siirroissa näillä ei välttämä ole kovinkaan suurta merkitystä, mutta pitkässä juoksussa summasta voi kasvattaa yllättävänkin suuri. Mielestämme hyviä nettikasinoita ovat sellaiset, jotka tarjoavat pelaajilleen veloituksettomat maksut niin talletettaessa kuin kotiutettaessa.

Myös asiakaspalvelulla on tärkeä rooli onnistuneella nettikasinolla. Useimmiten kasinot ovat toimivuudeltaan loistavia, mutta joskus ikäviä ongelmatilanteita saattaa kuitenkin osua eteen. Tällöin on tärkeää, että ammattitaitoista apua on saatavilla.

Lähes jokainen hyvä nettikasino tarjoaa pelaajilleen nykyään tukea chatin välityksellä, joka onkin onnistuneilla kasinoilla nykyään jo lähes vaatimus. Chatin kautta yhteydenottaminen on todella nopeaa, ja yleensä henkilökunnan kanssa pääseekin tätä kautta juttelemaan jo parissa minuutissa.

Miksi pelata netissä eikä perinteisillä kasinoilla?

Internet on tuonut tullessaan todella paljon uusia mahdollisuuksia ja nettikasinot ovat yksi näistä. Nykyisin pelaajien ei tarvitse enää poistua kotisohvaltaan perinteiselle kasinolle, vaan peleistä voi nauttia puhelimen ja tietokoneen välityksellä koska tahansa.

Miksi sitten kannattaisi valita perinteisten kasinoiden sijaan nimenomaan hyvä nettikasino? Syitä tähän on varsin monia.Ensinnäkin, netin kasinoilla pelaaminen on huomattavasti helpompaa. Ei tiukkoja pukukoodeja eikä sisäänpääsymaksua – nettikasinolle olet tervetullut aina ja minkä näköisenä tahansa.

Oikeat kivijalkakasinot työllistävät valtavasti ihmisiä, kuten jakajia, turvallisuushenkilökuntaa, baarimestareita ynnä muita. Nämä ovat kalliita menoeriä, joihin kasinoiden on totta kai hankittava raha. Nettikasinoilla näitä kuluja ei ole, joten hyvät nettikasinot voivat jakaa pelaajilleen voittoina huomattavasti enemmän rahaa. Pelien palautusprosentit ovat suuremmat ja tarjoukset avokätisempiä.

Kivijalkakasinoilla pelivalikoimat ovat myös huomattavasti pienempiä. Parhaimmilta nettikasinoilta voit löytää jopa tuhansia erilaisia kolikkopelejä, kun esimerkiksi suomen oikeilla kasinoilla näitä on korkeintaan muutamia kymmeniä.

Myös bonukset voidaan laskea plussapuoliin – näitä ei nimittäin kivijalkakasinoilla ole tarjolla. Hyviä nettikasinoita etsiessä törmäät tuhansiin euroihin bonusrahaa sekä valtaviin määriin ilmaiskierroksia.

Luotettava lisenssi – hyvä nettikasino

Kaikki lailliset kasinot tarvitsevat toimiakseen jonkin laillisen lisenssin. Lisenssejä myöntävät useiden eri maiden peliviranomaiset ja näiden välillä on huomattavia eroja. Lisenssi määrittää monia asioita, kuten verotuskäytännöt sekä sen, miten mahdollisissa riitatilanteissa toimitaan.

Suomalaisten pelaajien kannalta hyvät nettikasinot valitsevat usein jonkin EU-alueen maan myöntämän lisenssin, sillä nämä ovat tunnettuja turvallisuudestaan. Kasinoiden toimintaa valvotaan todella tarkasti, eikä lisenssejä myöskään myönnetä kenelle tahansa.

Usein hyvä nettikasino valitsee käyttöönsä joko MGA:n tai Viron lisenssin, sillä nämä ovat pelaajien keskuudessa tunnetuimpia valvojia. Lisäksi yksi näiden suurimmista eduista on, että ne pystyvät tarjoamaan suomalaisille pelaajille verovapaat kasinovoitot.

Valittu lisenssi kertoo kasinosta yllättävän paljon. Verotuksen lisäksi se määrittää myös sen, mitä kaikkia maksumenetelmiä kasino pystyy pelaajilleen tarjoamaan. Kaikki kasinot eivät nimittäin saa lupaa kaikkien maksutapojen ylläpitoon.

Meidän suosittelemiamme hyviä kasinoita kannattaa suosia jo pelkästään siitä syystä, että niillä kaikilla on asianmukainen lisenssi sekä muut vaadittavat luvat kasinotoiminnan pyörittämiseen.

Hyviä kasinoita suomalaisille

Suomalaisten kannalta parhaita kasinoita ovat sellaiset, jotka tarjoavat pelaajilleen mahdollisimman helpot talletukset sekä kotiutukset. Suomalaispelaajat suosivat etenkin pankkitalletusta, korttimaksuja sekä Skrillin ja Netellerin kaltaisia e-lompakoita, joten nämä on hyvä löytyä kasinon maksutapavalikoimista.

Hyviä kasinoita on nykyään useita kymmeniä tai jopa satoja, joten valinnanvaraa riittää varsin reippaasti. Esimerkiksi bonusten suhteen hajontaa on todella paljon, joten pelaaja pääsee hyvin pitkälti itse määrittämään, minkälaisten etujen siivittämänä haluaa päästä pelaamaan.

Hyvä nettikasino pystyy tarjoamaan uusille pelaajille jopa useiden tuhansien arvoisia tervetulopaketteja. Vielä bonusten yhteissummaakin tärkeämpää kuitenkin on, että bonuksille on annettu reilut ehdot. Tällöin bonusrahaa on oikeasti mahdollista päästä myös kotiuttamaan pelkän hauskan pelailun lisäksi.

Pelivalikoimien puolesta suomalaispelaajien mielestä hyvät nettikasinot tarjoavat yleensä mahdollisimman laajan kolikkopelivalikoiman. Näiden suhteen kasinoiden välillä on todella suuria eroja, sillä valikoimat alkavat muutamista sadoista peleistä ja voivat parhaimmillaan kattaa jopa useita tuhansia slotteja.

Mikäli kasinolta toivoo mahdollisimman nopeita kotiutuksia, kannattaa kokeilla hyviä kasinoita ilman rekisteröitymistä. Näillä sivustoilla voitot saa pankkitililleen yleensä muutamien minuuttien kuluessa kotiutuspyynnön jättämisestä!

Hyvät nettikasinot tarjoavat verottomat voitot

Kasinoita vertaillessa kannattaa pitää mielessä, että kaikki kasinot eivät suinkaan pysty maksamaan voittoja verovapaina. Tämä on todella tärkeä asia ottaa huomioon, saattavathan verot viedä voitosta pahimmillaan jopa puolet.

Lähes jokainen suomalaisille suunnattu hyvä nettikasino pystyy tarjoamaan verovapaat voitot, sillä ne ovat valinneet oikean lisenssin. Pelilisenssi nimittäin määrittää aina sen, millä tavoin voittojen verotuksen kanssa menetellään.

Esimerkiksi Curacaon lisenssi on varsin hyvä, sillä turvallisuuden ja maksumenetelmien puolesta kaikki on todella hyvällä tolalla. Ongelma tässä lisenssissä kuitenkin on, ettei se pysty tarjoamaan verottomia voittoja, sillä Curacao sijaitsee EU-alueen ulkopuolella.

Verottomia voittoja ajatellen kannattaa aina suosia EU-alueen pelilisenssejä, kuten Maltan tai Viron myöntämiä pelilupia. Sen lisäksi, että molemmat näistä ovat pettämättömän turvallisia, ovat niiltä nostetut voitot suomalaisille myös aina verottomia.

Lisenssiasiat voit aina tarkistaa selaamalla nettikasinon etusivun alalaitaan. Täällä on aina näkyvissä, minkä maan myöntämällä lisenssillä kyseinen kasino oikein toimii. Mikäli päädyt pelaamaan kasinolla, jonka voitot eivät ole verottomia, kannattaa muistaa, että on aina pelaajan omalla vastuulla ilmoittaa mahdollisista voitoista verottajalle.

Loistavia kasinoita ilman rekisteröitymistä

Hyvät nettikasinot ovat muuttaneet viimeisen parin vuoden aikana merkitystään huomattavasti. Aikaisemmin kasinoiden välillä ei juurikaan ollut eroja, kuinka nopeasti pelaaminen niillä onnistuu. Käytännössä kaikilla sivustoilla piti ensin rekisteröidä pelitili, ja vasta tämän jälkeen oli mahdollista tallettaa rahaa. Vastaavasti kotiutusajoissa ei juurikaan ollut eroja, vaan käytännössä kaikki sivustot maksoivat voitot pelaajilleen korkeintaan muutaman päivän kuluessa.

Nykyään markkinoilla on jo todella valtava määrä niin kutsuttuja kasinoita ilman rekisteröitymistä, joilla pelaaminen on huomattavasti aikaisempaa nopeampaa. Talletukset ja kotiutukset onnistuvat näillä sivustoilla pankkitalletuksen avulla, minkä vuoksi pelaajan ei tarvitse enää luoda erikseen pelitiliä.

Käytännössä kasinoilla ilman rekisteröitymistä onnistuu seuraavasti:

  • Siirry etusivun talletusvalikosta tekemään talletus
  • Valitse sinulle sopiva talletussumma
  • Vahvista maksu verkkopankkitunnuksillasi
  • Siirry pelaamaan
  • Kotiutustilanteessa valitse haluamasi summa
  • Rahat siirtyvät pankkitilillesi muutaman minuutin kuluessa

Tämänkaltainen on hyvä nettikasino erityisesti siitä syystä, että kotiuttaessa voittoja ei tarvitse kovin kauaa odotella. Kasinot hyväksyvät nostot yleensä muutaman minuutin kuluessa ja pankkitilille rahat siirtyvät lähes välittömästi.

Mobiilipelaaminen käy helposti hyvillä nettikasinoilla

pelataan mobiilikasinoKasinoiden käytettävyydessä on toisinaan todella suuria eroja, eivätkä kaikki sivustot pysty tarjoamaan yhtä hyvää pelinautintoa etenkään älypuhelimilla ja tablettitietokoneilla. Hyviä nettikasinoita yhdistää se, että ne varmistavat hyvän käytettävyyden kaikilla mahdollisilla laitteilla.

Mobiilissa pelattaessa kaikista tärkeintä on, että kasino on mahdollisimman yksinkertaisesti toteutettu esimerkiksi valikoiden puolesta. Liian isot ja monimutkaiset sivustot ovat hankalia käyttää pienellä näytöllä, joten onkin ensiarvoisen tärkeää, että sivu aukeaa hyvin minkä kokoisella näytöllä tahansa.

Jotkin hyvät nettikasinot ovat julkaisseet myös omia erillisiä mobiilisovelluksiaan, joiden avulla kasinon saa heti älylaitteensa aloitusnäyttöön. Tämä helpottaa pelaamista etenkin silloin, mikäli tykkää pelata pelkästään yhdellä ja samalla kasinolla.

Mobiilipelaamisessa usein paras valinta ovat nettikasinot ilman rekisteröitymistä, sillä näille sivustoille tallettaminen on äärimmäisen helppoa. Lisäksi puhelinnumeroa tai sähköpostia ei tarvitse erikseen vahvistaa, mikä vähentää ylimääräistä sovelluksesta tai välilehdeltä toiselle hyppimistä.

Mitä taas tulee pelivalikoimiin, edes muuten hyvä nettikasino pystyy harvoin tarjoamaan mobiililaitteille yhtä kattavaa pelitarjontaa kuin tietokoneelle. Tähän on kuitenkin hiljalleen tulossa muutos, ja myös mobiilikasinoiden valikoimat ovat yhä monipuolisempia.

Kokeile pelejä ensin ilmaiseksi

Uusia pelejä kokeillessa säännöt eivät välttämättä heti ole alkuun selkeitä, minkä vuoksi oikealla rahalla pelaaminen ei ehkä heti alkuun houkuta. Näissä tapauksissa onkin mukavaa, mikäli peliä voi ensin halutessaan harjoitella muutamia pelikierroksia panostamatta oikeaa rahaa, jotta varsinaisesta pelikokemuksesta saa varmasti mahdollisimman paljon irti.

Useimpia hyviä kasinoita pääsee halutessaan kokeilemaan myös leikkiversiossa. Tämä onnistuu suurimmalla osalla kasinoita ennen, kuin olet kirjautunut sisään. Tällöin voit valita mieluisesi pelin ja käydä kokeilemassa tätä panostamatta oikealla rahalla senttiäkään.

Demoversioissa voi kokeilla käytännössä kaikkia kolikkopelejä, ja myös pöytäpelien pelaaminen sujuu helposti ilman että pelitilisi saldo vähenee senttiäkään. Livepelien pelaaminen tai vedonlyönti puolestaan ei onnistu ilman oikeaa rahaa, mutta näistäkin pääsee kyllä tarvittaessa nauttimaan varsin pienelläkin panoksella.

Kannattaa myös muistaa, että moni hyvä nettikasino tarjoaa pelaajille ilmaiskierroksia etenkin uusiin peleihin. Tällöin onneaan voi kokeilla täysin ilmaiseksi, mutta leikkiversiopeleistä poiketen ilmaiskierroksista on myös mahdollista voittaa jopa puhdasta käteistä!

Yhteenveto

Tänä päivänä pelaajilla on valtavasti erilaisia vaihtoehtoja, joista valita. Nettikasinoita on useita satoja ja uusia ilmestyy lukuisia joka vuosi. Tähän joukkoon mahtuu monia hyviä kasinoita, mutta totta kai myös hieman heikompilaatuisia paikkoja.

Yleisesti ottaen on hieman hankala sanoa, mikä nettikasinoista on se kaikista paras. Pelaajilla on lähtökohtaisesti aina erilaiset mieltymykset, ja se mikä toimii jollekin, ei välttämättä täytä toisen pelaajan tarpeita.

Suurimmat erot kasinoiden välillä liittyvät yleensä bonuksiin sekä pelivalikoimaan. Kaikki kasinoista eivät tarjoa pelaajille lainkaan bonuksia, ja tämä käytäntö on tällä hetkellä muodissa etenkin ilman rekisteröitymistä toimivien kasinoiden keskuudessa.

Tärkein asia uutta sivustoa valitessa on tarkistaa, että kasinolla on jokin voimassa oleva lisenssi. EU-alueen lisenssi on aina parempi, sillä tällöin voittonsa saa kotiutettua kätevästi verottomina, summasta riippumatta. Lisäksi tärkeitä ovat monipuoliset ja luotettavat maksumenetelmät, joiden avulla rahojensa voi varmistaa olevan turvallisissa käsissä.

Mikäli hyviä kasinoita ei muuten tunnu osuvan eteen, löydät niitä monipuolisen listauksen tältä sivulta!

Rami Korhonen - Kasino Ekspertti

Kasinopelit ovat kiinnostaneet aina, ja mieleisiä ovat erityisesti nettikasinoiden valikoimat. Vankka osaaminen erilaisista pöytäpeleistä kuten blackjackista sekä ruletista, mutta myös parhaimpia kolikkopelejä tulee pyöriteltyä, tasaisin väliajoin. Miljoonavoittoja ei ole toistaiseksi eteen osunut, mutta muutamia pienempiä mukavia potteja kyllä! Jatkamme siis sitkeää yrittämistä, ja se pelaaminenhan on jo puoli ruokaa vaikkei miljoonia kohdalle osuisikaan! 😊 • Erityisosaamista erilaiset pöytäpelit • Pelaa mieluiten 21.com - kasinolla • Muutaman kerran osunut muutamien tuhansien voittoihin Lue lisää minusta

Twitter